Vuosipäivä

Tuntuu jotenkin hurjalta, että leikkauksesta on nyt tasan vuosi! Huh miten se aika rientää. Välillä tuntuu että vastahan minä lojuin siellä sairaalasängyssä, mutta toisinaan taas tuntuu, että siitä on monta vuotta aikaa. Mitä muistan leikkauksen jälkeisestä ajasta niin taisin alkuperäiseen postaukseenikin kirjoittaa että olihan se yhtä kitumista. 😄 Monilla sairaalassaoloaika meni paljon helpommin, mutta minä en voinut tehdä muuta kuin maata ja yrittää nukkua. Pää oli ihan koko ajan kipeä vaikka sain särkylääkettä, mutta muuten kivut pysyivät hallinnassa. Olin haaveillut että luen kirjoja koko sairaalassaoloaikani, mutta en jaksanut käyttää edes puhelinta kuin hetken aikaa.
Sitten elettiinkin melkein 6 viikkoa splintin kanssa, mikä oli ihan hirvittävä kapine ja ehkä kamalinta koko projektissa. Joillakin splintti otetaan pois heti leikkauksen jälkeen, niin minun leikkaukseni vuoksi sitä oli pakko pitää 6 viikkoa jotta leuka luutuu oikeaan asentoon. Kun katselin noita vanhoja hammasmuotteja, tutkiessani splinttiä ajattelin spontaanisti "minä vihaan sinua" kun katselin sitä tarkemmin. Kertoo varmaan aika hyvin miltä sen pitäminen tuntui. 😅

Minulla oli pari päivää sitten uuden purentakiskon kontrolliaika. Samalla kirurgi tuli pikaisesti katsomaan miten tuo poistetun hampaan kohta on parantunut. Varattiin sitten aika implantin ruuviosan laittoa varten lokakuulle. Silloin tehdään koeporaus jossa katsotaan, onko leukaluuni luutunut riittävästi implanttia varten. Jos ei, silloin lisätään keinoluuta ja annetaan sen luutua puoli vuotta ennen kuin implantti voidaan laittaa. Jännittää jo nyt miettiä, että onkohan uutta luuta muodostunut riittävästi. Toivottavasti on, sillä en haluaisi yhtään lisää mitään keino-sanalla alkavaa elimistööni.

No miten on vuosi mennyt ja ennen kaikkea, onko kivut helpottaneet minkä vuoksi leikkaukseen alkunperin lähdinkin?
Toipuminen eteni hyvin, mitä nyt nuo kolme hampaan vaurioitumista ärsyttää toisinaan enemmän ja vähemmän. Olen ollut tosi iloinen hampaistani joilla pystyy puremaan ruokaa kuten normaaleilla ihmisillä on tapana. Lisäksi leikkaus toi muutosta kasvojeni sivuprofiiliin, josta olen tosi iloinen. Aiemmin en saanut pidettyä kieltäni kitalaessa enkä huuliani yhdessä, mutta nyt ne molemmat onnistuu. Ennen kaikkea suurin muutos on ollut nenähengityksessä, sillä aiemmin hengitin tosi paljon suun kautta, varsinkin öisin. Se on ollut ehkä suurin hyvinvointiani lisäävä tekijä, sillä tuntuu että aiemmin elin jatkuvassa happivajeessa. Migreenit valitettavasti vieläkin vaivaavat ja niiden syiden selvittely jatkuu. Minulla onkin ollut aikomuksena tehdä ihan oma postauksensa migreenistä ja niistä asioista, mitkä olen huomannut itselläni auttavan/mistä ei ole ollut apua ym. Aihe ei ehkä niinkään suoraan koske blogin alkuperäistä aihetta, mutta ehkä siitä olisi jollekin apua joka blogiani eksyy lukemaan. Sen olen ainakin huomannut migreenistäni, että kohtauksen aikana oikean puolen kasvojani sekä niskaa lkaa särkeä tosi paljon. Sen mitä olen kerennyt tutkia asiaa, ilmeisesti vagushermolla ja migreenillä on suuri yhteys toisiinsa, mikä selittäisikin myös tuon kasvohermokivun. Mutta tästä lisää sitten tulevassa postauksessa.

Olenko tyytyväinen päätökseeni lähteä projektiin vai kadunko sitä?
Kun summaa yhteen millaista elämäni oli ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeen, olen tyytyväinen että lähdin tähän projektiin mukaan. Vaikka tie on ollut kivinen, on leikkauksesta ollut iso apu moneen vaivaan. Kuitenkin, jos saisin muuttaa menneisyyttä ja tietäisin avopurennasta sen mitä nyt tiedän, korjaisin sen juurisyyn mikä purentavirheen on aiheuttanut ettei leikkaukseen olisi ollut alunperinkään tarvetta. Olen tosi pettynyt elämäni aikana kohtaamiin hammaslääkäreihin, joista yksikään ei ollut puuttunut hampaisiini jolloin tilanne kärjistyi tähän pisteeseen. Toivon todella, että hammaslääkäreillä on tieto parantunut sekä ennen kaikkea uskallus sanoa asiakkaalle (ja jos lapsesta kyse hänen vanhemmalleen) purennasta, jotta siihen voisi puuttua. Tällaisia asioita ei osaa ajatella jos niistä ei ole ikinä kuullutkaan, ja on tosi ikävä huomata kuinka monella on tämä "itseaiheutettu" avopurenta.

Mitä sanoisin jos joku miettii, uskaltaako lähteä projektiin?
Olen ollut tosi avoin omasta projektistani enkä ole kaunistellut mitään, mitä itselleni on sen myötä tapahtunut juuri siitä syystä, että ihmiset osaavat miettiä myös riskejä. Yksi kysymys mitä kannattaa miettä, on mitä seuraa jos purentaa ei korjaa? Paheneeko tilanne kun ikää tulee lisää? Voiko purentaa korjata mitenkään muuten? Avopurennan hoidossa käytetään myös Carriere-systeemiä joka on leikkaukseton hoito, mutta ilmeisesti se ei sovi kaikille. Ainakin kannattaa suunnata puheterapeutille, jonka kanssa katsotaan yhdessä ohjeet siihen, kuinka kielen saa opetettua pysymään kitalaessa jottei tilanne pääsisi pahenemaan. Leikkaus on iso asia, varsinkin kun kyseessä on kasvojen alueen leikkaus, ymmärrän täysin miksi jotku miettii lähteäkö projektiin. Riskit on hyvä tiedostaa ja onneksi nykypäivänä on somessa monenlaisia vertaistukiryhmiä, joissa saa kysellä muiden kokemuksia joka auttaa päätöksen teossa. On helpompaa muodostaa oma mielipide, kun saa kuulla miten muilla on projekti mennyt.

Parhaimmassa tapauksessa purenta korjaantuu kuten suunniteltu eikä leikkauksesta tullut mitään ongelmia, kasvonpiirteet kokee positiivisen muodonmuutoksen ja elämä jatkuu. Pahimmassa tapauksessa purenta ei korjaantunut kuntoon, leikkaus saatetaan joutua uusimaan jopa muutamaan kertaan, leukaluu voi tulehtua ja mennä kuolioon, hampaita kuolee tai joudutaan poistamaan, tuntopuutokset jää pysyväksi, leikkausruuvit ja -levyt alkavat tulehtua tai joutuu elämään loppuelämänsä vahvojen hermokipujen kanssa. Ihan kaikkea voi sattua, tai voi käydä tuuri ja selviää kaikesta ilman ongelmia. Usein leikkaukseen päädytäänkin vasta silloin, kun oireet ovat niin pahat ettei kestä enää niitä. Avopurennassa on myöskin se riski, että ne hampaat jotka ottavat yhteen (usein vain ne takimmaiset hampaat jos on vaikea avopurenta) voivat haljeta kun kokevat liian suurta painetta joutuessaan tekemään kaikki työn. (Tämä on varmaan muidenkin purentatyyppien kanssa mahdollista, mutta omasta purennastani johtuen osaan puhua vain avopurennasta.)

Jos nyt olisin miettimässä lähdenkö projektiin mukaan, tekisin varmasti niin että selailisin vertaistukiryhmiä, keräisin kattavasti tietoa luotettavista nettilähteistä purentatyypistäni, summaisin yhteen oireeni, mitä tapahtuu jos purentaa ei korjata, selvittäisin erilaiset vaihtoehdot korjata purentaa ja kävisin osaavalla hammaslääkärillä arvioimassa purentani. Näiden pohjalta on helpompi muodostaa mielipide, haluaako lähteä purennan korjaukseen. Koska usein se vie vuosia ja aika ajoin tulee fiilis että haluaa vaan repiä kojeet irti suusta tai saa itkupotkuraivareita kun ei jaksa syödä enää keittoja leikkauksen jälkeen, vaatii projekti myös roppakaupalla motivaatiota että noista epätoivon hetkistä selviää.

Kesäkuulumiset

Kevät sekä kesä ovat olleet niin kiireisiä, etten ole jaksanut päivittää blogiani vaikka se on ollut monta kertaa mielessä. Opintojen viimeisteleminen on vienyt kaiken ajan sekä energian, jonka vuoksi kaikki yimääräinen on jäänyt pois. 😓 Mutta, palataan aiheeseen eli projektini tämänhetkiseen vaiheeseen.

Minulta poistettiin ennen juhannusta katkennut premolaari (pahoittelut ällökuvasta). Hampaan poistanut hammaslääkäri ei jättänyt minuun kovin hyvää vaikutusta, mutta menköön nuoruudeen ja kokemattomuuden piikkiin. 😏 Hän sanoi, että kyseinen hammas on ollut vuosia katki ja ettei se ole voinut mitenkään mennä leikkauksessa poikki, sillä eihän leukaa edes leikata sen vierestä. Tällä lääkärillä oli selvästi puutteellinen tieto potilaastaan (eli minusta), sillä Omakannassa lukee radiologin lausuntona että hammas meni leikkauksessa katki (tämän varmisti minulle vielä myöhemmin toinen hammaslääkäri), sen lisäksi että minun leukani palasteltiin kolmeen osaan, jolloin etu- ja sivublokkien irtileikkaaminen tapahtui nimenomaan tuon hampaan vierestä. En myöskään kokenut kivana sitä, että hän kommentoi hieman negatiiviseen sävyyn (sellaisena sen ainakin koin) kun pyysin lisää puudutetta. Jos jotain, niin lääkärin ei saisi ikinä vähätellä potilaan kokemaa kipua, oli sitten hammaslääkäri tai vaikka yleislääkäri. Kyseinen lääkäri myös tokaisi, että koska hammas on ollut niin kauan katkenneena suussa, sen ympäriltä on luuta hävinnyt enkä välttämättä saa implanttia sen tilalle. Tästä sainkin pienen kriisin aikaiseksi, sillä minulle luvattiin implantti, sekä sellaisen haluan ihan siitäkin syystä, että leukaluu ei oikeasti lähde surkastumaan pois kun se ei saa puremisen aiheuttamaa painetta, jos siihen tehtäisiin vain silta. No, toinen hammaslääkäri sanoi että kyllä me siihen implantti laitetaan, eli ähäkutti vaan tälle potilaansa tietoihin perehtymättömälle lääkärille. 😝

Hampaan poiston jälkeen minulle tehtiin retentiolevyyn feikkihammas jottei puuttuva hammas erottuisi niin selkeästi. Koska minulta ei ole ikinä aiemmin poistettu kuin viisaudenhampaat, olen nyt huomannut että se yksikin etualueen puuttuva hammas vaikuttaa itsetuntoon yllättävän voimakkaasti. Olen kiitollinen, että saan pitää tuota feikkihammasta sen aikaa kunnes siihen pystytään laittamaan implantti. Näillä näkymin se tapahtuu syksyllä, kunhan haava on parantunut kunnolla. Hieman jännittää, minkälainen operaatio siinä on tiedossa.

Samalla kun retentiolevy kävi hampaanlisäyksessä, siihen tehtiin urat, joiden tarkoitus on aktivoida kieltä. Entisenä avopurentikkona (omakeksimä taivutusmuoto 😅) kieleni tykkää vieläkin palata vanhoihin tapoihinsa ja työntää etuhampaita, tai tipahtaa alas. Urien tarkoitus on auttaa kieltä pysymään ylhäällä, ns. passiivisesti muistuttamalla sen paikasta. Tätä olisin tarvinnutkin lapsena ennen kuin koko soppa räjähti kattilasta. Jos kieli olisi opetettu pysyvään ylhäällä ennen kuin tilanteeni paheni, olisin välttynyt oikomishoidon lisäksi aikamoisilta kivuilta.

Ettei asiat sujuisi liian mutkattomasti, retentiolevyyn tehdyt urat olivat niin syvät ja kieltä vasten terävät että olin ensimmäisen yön painanut niitä kielellä niin voimakkaasti, että heräsin järkyttävään migreeniin. Minun oli pakko soittaa ja pyytää että niitä hiottaisiin matalemmaksi, sillä olin saanut kieleeni pieniä haavojakin niistä. Kieli on kyllä tosi herkkä huomaamaan tuollaisia asioita, ja niitä tulee sitten räplättyä huomaamattaankin. No, onneksi sain pika-ajan hammaslääkärille, joka hioi levyn tasaisemmaksi. Nyt se ei ole enää vaivannut kun urat ovat matalammat.

Olen myös saanut uuden purentakiskon, mutta en totta puhuen tykkää siitä. Se on sen verran paksu edestä, että en saa pidettyä huulia yöllä kiinni. En myöskään pysty laittamaan kieltä kunnolla kitalakeen koska etuhampaat jäävät sen verran kauas toisistaan, ettei kieleni yllä kitalakea vasten. Olen välillä nukkunut sen kanssa ja välillä ilman. Silloin kun pyysin kiskon, minulla oli öistä hampaiden yhteenpuremista enemmän kuin tällä hetkellä. Nyt olen saanut nukuttua yöt ilman bruksaamista, joka on ollut aivan ihanaa. Ei ole enää kasvot ja niska heti aamusta kipeät eikä sitä "aamukrapulaa" mitä minulla oli ennen oikomista. Se ei siis johdu alkoholista, vaan bruksaamisesta sekä öisestä suuhengittämisestä. Nyt hengitän öisin nenän kautta ja herään virkeämpänä kuin ennen.

Retentiolevy

Hammasrautojen poiston jälkeen sain käyttööni retentiolevyn jota on tarkoitus pitää puoli vuotta ihan koko ajan. Tietenkin syömisen ja hammaspesun ajaksi saan ottaa sen pois, mutta muuten sitä pitää pitää koko ajan, jotta purenta ei lähde liikkumaan entiselle paikalleen.

Alkutuntemukset ovat olleet erilaiset mitä odotin niiden olevan. Koska levyn pinta on liukas siitä kohdasta mihin kieli tulee, en saa kunnolla pidettyä kieltä kitalaessa. Olen aiemmin treenaillut kielen oikeaa paikkaa alipaineistamalla kielen kitalakeen kiinni, mutta nyt se ei ole mahdollista levyn vuoksi. Kieli siis vieläkin seikkailee missä haluaa vaikka yritän keskittyä pitämään sen oikealla paikallaan. Olen huomannut että kieli myös herkästi eksyy tunnustelemaan alahampaiden tukikaarta sillä siinä on yksi karheampi kohta jota näprään kielelläni. Tuo tapa on tosi rasittava, mutta teen sitä niin alitajuisesti etten aina edes huomaa sitä joten siihen on hankalampi tietoisesti puuttua.

Ajattelin kysyä seuraavalla oikojakäynnillä voisinko vaihtaa levyn sellaiseen invisalign/purentakisko tyyliseen retentioversioon, jotta pääsisin harjoittelemaan kielen oikeaa asentoa kunnolla. Nyt sitä on paljon haastavampi harjoitella ja siinä vaiheessa kun levyn käyttöä aletaan vähentää kielen pitäisi osata olla jo oikealla paikallaan ettei se työnnä purentaa uudelleen auki.

Sitten olen huomannut myös sen, että suuni ei pysy kunnolla kiinni, eli huulisulku ei ole täysin onnistunut. Kuminauhavetojen kanssa se onnistui hyvin, mutta nyt ei. Yksi syy varmasti on tuo retentiolevy jonka takia en saa kieltä kunnolla kitalakea vasten, joten se "tipahtaa" herkästi alas.

Öisin olen teipannut huulet yhteen koska muuten saatan suuhengittää, joka on onneksi korjannut hieman tilannetta. Muutaman kerran olen nukkunut ilman teippiä ja usein aamulla olen saanut maksaa siitä huonolla ololla tai migreenillä.

Luulin jossain vaiheessa että migreenit ovat loppuneet ihan kokonaan, mutta nykyinen estolääkkeeni on näköjään tehnyt kohtauksista kivuttomia ja oireet ovat siten myös hieman muuttuneet. Kuitenkin kun migreeni iskee, niska- ja kasvolihakseni menevät ihan jumiin. Silloin en löydä leualle tai kielelle rentoa asentoa. Migreenittöminä päivinä lihakset ovat suurimmaksi osaksi rentoina, suu pysyy helpommin rennosti kiinni ja kielikin löytää paremmin oikealle paikalleen.

Yksi asia mihin olen kiinnittänyt huomiota ja mikä hieman huolettaa, on se kun otan levyn syömisen ajaksi pois niin huomaan etuhampaissani jonkinlaisia tuntemuksia. Sitä on vaikea kuvailla, mutta ehkä sellainen hampaiden pieni eläminen/liike kuvaisi sitä tunnetta parhaiten. Olenkin aika neuroottisesti nyt katsellut hampaita peilistä yrittäen selvittää onko ne liikkuneet retentiolevystä huolimatta. Pitää varmaan jossain vaiheessa ottaa vertailukuvat ja katsoa onko purenta muuttunut niissä.

Hei hei hammasraudat!

Vihdoinkin, melkein 2 vuoden odotuksen jälkeen se tapahtui! Maaliskuun 8. päivänä 2021 sain hyvästellä hammaraudat. Oletin hammasrautojen poistamisen olevan vähemmän väkivaltaista, mutta braketit näköjään napsautetaan pihdeillä pois ja hampaiden ympärillä olevat metallirenkaat porataan auki ellei ne lähde vetämällä. Ylähampaiden renkaat piti porata ja se vanha tuttu poran ääni sai aikaan pienen puistatuksen kun mieleeni muistui lapsuudenaikaiset hammaslääkärikäynnit.

Kun raudat oli irrotettu, sitten rapsuteltiin renkaiden ympärillä ollut sementti pois ja lopuksi hiottiin ja kiillotettiin hampaat. Alaetuhampaiden takapinnalle laitettiin metallikaari "liimalla" kiinni, joka tuntuu sen verran selkeästi että nyt räplään sitä kielellä koko ajan. Kieli ja kasvolihakset onkin ollut väsyneitä tämän päivän jäljiltä kun en oikein osaa vielä pitää kieltä oikealla paikalla ja kokeilen koko ajan sileitä hampaitani ihmetellen että onko ne raudat nyt ihan oikeasti poissa suusta.

Vähän jännittää, miten totutan kieleni oikealle paikalleen kitalakeen ja miten opin nielemään niin että se painuu kitalakea eikä etuhampaita vasten. Minulla tuli tässä oikomisen loppuvaiheessa vasemmalle puolelle takimmaisten poskihampaiden luo posken limakalvolle painauma kun purin raudoilla sitä öisin. Nyt se pieni kieleke jää välillä hampaiden väliin jos yritän pitää kielen kitalaessa joten saas nähdä miten saan tämän ongelman ratkaistua.

Hampaat on nyt tosi likaisen näköiset vaikka olen niitä huolellisesti putsaillut ja hammaslääkärikin on aina sanonut että olen saanut putsattua raudat (ja hampaat) tosi hyvin. Mutta brakettien vuoksi hampaat on värjäytyneet varsinkin alaosista tosi rumasti. Pitää varata varmaankin suuhygienistille aika että saan siivottua hampaista loput rautojen muistot pois.

Hieman huolettaa hampaissani näkyvät pystyviivat, joita ei minusta ennen oikomista ollut. Onko ne ilmestyneet oikomisen, leikkauksen vai rautojen poiston myötä? Toivottavasti ne ei kuitenkaan häiritse hampaita mitenkään, vaikka viivat näyttää olevan hampaissa syvemmällä kuin ihan pinnalla.

Alkuvuoden kuulumisia

Voihan ääks miten pitkä aika edellisestä kirjoituksestani onkaan. En ole jostain syystä saanut motivoitua itseäni kirjoittamaan kuulumisia, vaikka on tullut muutamaan kertaan käytyä hammaslääkärissä tässä välissä. Hammasrivistöni näyttää samalta kuin aiemminkin. Kuminauhavedoilla on vielä jatkettu, mutta niitä on nyt kevennetty niin että pidän päivällä ja yöllä 1+1+1 lenkkejä entisten tuplien sijaan. Tuplalenkit aiheuttivat öisin sen, että kieleni jäi hampaiden väliin ja siihen tulikin todella kipeä haavauma jonka paranemisessa meni hetki. Juurihoidossa olevan etuhampaan sisäpinnalla ollut karhea väliaikaispaikka aiheutti myös kieleen hankaumaa, joka kertoo että pidän öisin kieltä liian edessä, kerta se koskee yläetuhampaideni takapintaa. Saa nähdä miten saan tämän korjattua kun unissani en pysty siihen niin paljoa vaikuttamaan.

Ensimmäisen kuolleen hampaan juurihoito on nyt saatettu loppuun ja samalla käynnillä aloitettiin toisen, eli kulmahampaan juurihoito. Kun hammaslääkäri koeporasi kulmahammasta näytti hieman siltä, että voisiko juuri olla sittenkin elossa, mutta eipäs se ollutkaan. Ja tämä olikin itselläni jo tiedossa, sillä olen huomannut että jostain syystä näihin kuolleisiin hampaisiin kertyy eri tavalla plakkia kuin muihin hampaisiini. Ja tietenkin myös molempien kuolleiden hampaiden väri on muita tummempi.

Yhdessä välissä katselin että onko minulla jo kolmas hammaskin kuollut kun se näytti tummentuneen, mutta nyt kun olen sitä seurannut se näyttää ihan normaalilta. Huh! Eiköhän nämä kaksi kuollutta ja yksi poikki mennyt hammas jo riitäkin yhdelle kertaa.

Minulle on nyt myös varattuna kojeiden purkuaika maaliskuun 8. päivälle, wihii! Rautakauteni alkaa tulla päätökseen melkein 2 vuoden oikomisen jälkeen. Viimeinen kuukausi tuntuu välillä matelevan tosi hitaasti eteenpäin, mutta ei enää kauaa niin saan nämä kapineet pois suusta. Nyt onkin viime aikoina tullut paljon erilaista haavaumaa poskien sisäpinnoille braketeista, joten ei kyllä jää ikävä.

Sitten jatketaankin retentiolevyn kanssa jonkin aikaa. Pyysin myös lähetettä puheterapeutille, sillä olen huomannut että S-vika välillä vielä kuuluu puheessani, enkä ole vieläkään oppinut pitämään kieltä oikealla paikalla tai nielemään oikein. Mikä olisikaan kivempaa kuin että purentani alkaisi uudestaan avautumaan ja tarvitsisin uuden oikomishoidon ja leikkauksen, koska alkuperäiseen juurisyyhyn ei ole puututtu.

Hieman jännittää myös miltä hampaani näyttää kun rautojen kiinnitysosat on saatu irrotettua, varsinkin ne metallirenkaat hampaiden ympäriltä. Ja auts että se varmasti tulee käymään kipeää, sillä metallirenkaat on pureutuneet aika mukavasti tuonne ikenien sisälle joten en kyllä kovin innolla odota niiden poistamista. Asia mikä minua myös mietityttää on se, että oppiiko kieleni uuteen paikkaan ja onko tuo kielen piparireuna pysyvää, sillä se tuntuu olevan liian leveä suuhun tällä hetkellä.