Ensimmäinen polikäynti leikkauksen jälkeen

Torstaina 27.8.2020 menin käymään polilla tapaamassa kirurgia, 8 päivää leikkauksen jälkeen. Elättelin mielessäni toiveita, että saisin splintin pois suusta mutta pettymys oli valtava kun kirurgi sanoi että sitä pitäisi käyttää vielä ainakin 2 viikkoa. Kirurgi kehui että kasvoni olivat parantuneet hyvin, turvotus laskenut huomattavasti ja olin pirteä. Hän vaihtoi minulle uudet kuminauhat ohjaamaan purentaa ja tarkisti, että kaikki on ok. Lopuksi kysyin kuinka paljon uskaltaa jo lenkkeillä ja hän sanoi, että voinnin mukaan. Ei saa kuitenkaan innostua liikaa rehkimään, sillä leikkaus oli iso ja paraneminen kesken. Mitään verenpainetta nostattavaa ei saa tehdä, lyhyehköjä kävelyitä että pysyy mieli virkeänä ja kunto yllä.

En tiedä johtuuko se splintistä, mutta kieleni on nyt alkanut hakeutua itsekseen kitalakea vasten sen kummemmin siihen kiinnittämättä huomiota. Tuntuu ettei se enää mahdu alas, mutta sehän voi olla splintinkin syytä. On kuitenkin kiva huomata että tämä asia on alkanut muuttua oikeaan suuntaan nyt leikkauksen jälleen.

Minulla on vielä huimauskohtauksia, joiden ensin luulin johtuvan antibiootista. Ne tulevat aika yllättäen ja voimakkuuskin vaihtelee. Vähän jonkinlaiselta tasapainohäiriöltä vaikuttaa, mutta seurailen tilannetta. Syömättömyydestä ne eivät kuitenkaan johdu sillä olen saanut syötyä ihan hyvin eikä tunne ole samanlainen kuin nälkäheikotus. Vatsakivut loppuivat antibioottikuurin myötä, joten ilmeisesti niillä oli selvä yhteys toisiinsa. Vaikka olen vähentänyt kipulääkkeen määrää, minulla on silti vielä tosi sumuinen olo. Tuntuu ettei järki juokse yhtään ja mietin että koskahan olotilani palautuu ennalleen. Tosi tympeää, kun en voi lukea kirjaa koska en muista mitä olen juuri lukenut edellisellä sivulla tai katsoa sarjaa kun siinäkin tapahtunut unohtuu hetkessä. Toivottavasti ajattelukyky ja muisti palautuisi pian ennalleen.

Eilen minulla oli herätessä palautunut tunto nenänpäähän ja tänään aamulla kun heräsin huomasin kitalakeni tunnon palautuneen. Tosi kiva että tulee tuollaisia konkreettisia paranemisen merkkejä leikkauksen jälkeen, piristää kivasti kun huomaa eron niin selvästi.

Nyt ongelmaksi on muodostunut tukkoinen nenä ja nenäsumutteen käyttö. Nenäsumutteethan aiheuttavat riippuvuutta jos niitä käyttää liian pitkään, ja teininä vahingossa jouduin nenäsumuteriippuvuuteen pitkäksikin aikaa kun en älynnyt niiden yhteyttä tukkoiseen nenään. Se varmasti edesauttoi suuhengitystavan kehittymistä. Olen sen jälkeen ollut tarkka etten käyttäisi sumutetta, mutta leikkauksen jälkeen kun splintti estää suun kautta hengittämisen niin pakkohan sitä on ollut käyttää. Nenäni kuitenkin menee vieläkin tukkoon ja olen käyttänyt sumutetta jo yli viikon, joten en tiedä johtuuko turvonneet limakalvot sumutteesta vai kuuluuko se leikkauksen jälkeiseen turvotukseen. No, nyt en kuitenkaan splintin takia voi sumutteen käyttöä lopettaa joten irrottaudun siitä eroon sitten myöhemmin, kun hengittäminen onnistuu myös suun kautta.

Toipumisaika

Kerron tässä postauksessa tiivistelmää toipumisajasta sairaalajakson jälkeen päiväkohtaisesti.

22.8.2020, leikkauksesta 3 päivää:

Kotiutuminen aamupäivällä. Päivä meni levätessä ja torkkuessa. Kasvojen turvotus hieman laskenut, mutta kipulääkettä tulee otettua maksimiannos. Ruokahalu olematon, yritän saada edes jotain syötyä. Ylähuulesta lähti nahka ja se on tosi kipeä sekä turvonnut.

23.8.2020, leikkauksesta 4 päivää:

Turvotus laskenut lisää, kasvoilla nyt komeat mustelmat silmien alla sekä molemmin puolin leukaa. Oikea puoli kasvoista turvonneempi. En meinannut saada yöllä unta kasvojen oikean puolen hermokivun vuoksi. Kokeilin viileää kasvoille, mutta se pahensi kipua. Ruoka maistui tänään vähän paremmin. Yksi kuminauhaveto lähti irti syödessä, vielä on 5 jäljellä.

24.8.2020, leikkauksesta 5 päivää:

Kun olin juuri nukahtamassa sain unihalvauksen ja ihmeellisen ruumiistapoistumis-kokemuksen, tuntui kuin leijuisin ilmassa. En tiedä onko lääkkeet osasyy tähän, sillä sain sairaalassakin pari leijumiskohtausta. Olen nukkunut kaiketi pää liian alhaalla (vaakatasossa) sillä nyt silmien ja nenän seudulla on taas turvotusta. Tunto alkanut hieman palautua poskille, mutta nenän, nenänpielten ja huulten alue vielä tunnoton. Ylähuuli alkanut hieman parantumaan. Vasemmanpuoleinen sierain on tukkoisempi, vaikka käytän nenäsumutetta. Illalla syödessä napsahti kaksi kumilenkkiä rikki, nyt toisella puolella on kaksi ja toisella yksi lenkki jäljellä. Illalla tuli tosi voimakas ylävatsakipu ja nousi pieni lämpö, kipu jatkui muutaman tunnin kunnes otin kipulääkettä että sain nukuttua.

25.8.2020, leikkauksesta 6 päivää:
Vatsa vieläkin kipeä muttei ihan niin pahasti. Voiko olla että sain mahahaavan kaikista lääkkeistä mitä olen viime päivinä joutunut ottamaan? Kävin tänään pienellä kävelyllä ja syke nousi 100 asti vaikka kävelin rauhallisesti. Ylähuuleen tulee kylmä tunne kun sitä koskee, vaikkakaan iho tai sormi ei ole kylmä. Ehkä ihon reseptorit alkavat heräillä pikkuhiljaa josta tuntemus tulee. Ensimmäisen kerran kun huomasin sen, säikähdin että huulesta on loppunut verenkierto, mutta iho on lämmin ja normaalin värinen. Yritin vähentää kipulääkkeen määrää mutta tikkien aluetta alkoi joissain kohtaa särkeä niin otin kipulääkkeet. Herkästi vieläkin pyörryttää/huimaa, vaikka olen pyrkinyt syömään säännöllisesti jotakin. Splintti alkaa ärsyttää ihan kunnolla ja siitä törröttävät metallit pistelee poskia. Illalla napsahti loputkin kuminauhat rikki, mies kävi hakemassa uudet ja laitoin yhdet takaisin, mutta en saanut niitä ihan samoille paikoille. Soitan huomenna polille tästä.

26.8.2020, leikkauksesta 7 päivää:
Viimeinen päivä antibiootteja. Ilmeisesti antibiootit ovat olleet vatsakivun syy, sillä hetki niiden oton jälkeen alkaa kiristää vatsaa. Otan vielä muutaman kerran päivässä kipulääkettä, sillä muuten tikkien kohtaa alkaa jomottaa liikaa. Heikottava tunne tulee ja menee välillä ohi. Pääsin kuitenkin käymään tänään jo pidemmällä kävelyllä. Kun soitin polille kuminauhavedoista hammaslääkäri ohjeisti niiden oikeat paikat ja sanoi että saan laittaa toisetkin vedot niihin, niin pärjään huomiseen. Tunnottomuus jatkuu samoilla kohtaa kasvoja, mutta nyt on enemmän sellaista pientä pistelyä, jonka oletan olevan jonkinlaista hermojen palautumista. Se ei niinkään käy kipeää, mutta on tosi ärsyttävän tuntoista. Jos nauran, minulla käy kasvoihin kipeää, joten yritän pysyä vakavana. :D Soseruokavalio alkoi tänään ärsyttää tosi paljon ja mietin vakavissani, maistuisiko pitsa blendattuna hyvältä. Tasan viikko leikkauksesta, enkä voi uskoa että siitä on jo niinkin kauan. Viikko sitten kiduin sairaalasängyssä ja mietin että viikon päästä tuska on enää muisto. Hyh se olotila mitä koin viikko sitten oli kamalimpia asioita mitä olen ikinä kokenut, ei ole ikävä. Jännittää huominen polikäynti, saankohan splintin pois ja onko paraneminen edennyt hyvin?

Leikkauspäivä

VAROITUS: Tässä postauksessa kerron aika yksityiskohtaisesti oman kokemukseni leikkauksesta ja sen jälkeisestä sairaala-ajasta. Painotan, että kyseessä on vain oma kokemukseni eikä se välttämättä ole yhtään samanlainen kuin muilla saman leikkauksen läpikäyneillä. Jos sinulla on leikkauspelkoa, en suosittele lukemaan postausta vaan keskustelemaan lääkärin kanssa peloistasi.

Leikkausaamu tuli eteen niin yllättäen, että en kerennyt juurikaan jännittää asiaa. Kaikki tuntui lähinnä vain epätodelliselta. Nukuin tosin yön huonosti, koska en saanut unta joka osittain johtui siitäkin, että unirytmini on ollut viime aikoina vähän myöhäinen.

No, ei auttanut kuin herätä aamulla 6.00 ja lähteä kohti keskussairaalaa. Olin siellä vähän turhankin aikaisin, sillä preoperatiiviseen osastoon alettiin ottaa sisälle potilaita vasta 6.45 joten sain odotella sellaiset 20 minuuttia että pääsin vaihtamaan vaatteet. Sain ylleni aina yhtä tyylikkäät sairaalan vaatteet ja tukisukat, jonka jälkeen minulle laitettiin kanyyli ja antibioottitippa. Kun kello alkoi lähestyä 7.30 hoitaja tuli hakemaan minut leikkaussaliin. Menin sinne kävellen ja matkan varrelta napattiin parit peitot lämpökaapista mukaan.

Salin ovesta sisään astuessani näkymä muistutti kuin jonkin tv-sarjan näkymää. Siellä isolla näytöllä komeili minun 3D kallokuva ja röntgenit, pöydän ympärillä oli kaikenlaisia laitteita ja hoitajia hääri ympärillä. Minua pyydettiin laittamaan hiussuoja ja hyppäämään pöydälle. Huone oli tosi viileä joten aloin tutista aika paljon, ja kai siinä oli tiedostamatonta jännitystäkin mukana. Hoitajat laittoivat minulle varmaankin kaksi tai kolme lämpöpeittoa päälle joka auttoi pahimpaan kylmyyteen, lisäksi alakroppani päälle sain lämpöpuhaltimen. Hoitajien ja anestesialääkärin saapuessa kaikki esittelivät minulle itsensä etu- ja sukunimellä, vaikka eihän siinä kenenkään nimi jäänyt mieleen. Siinä odotellessani että minulle laitetaan mittalaitteita ym, aloin miettiä juuri tapahtuvaa tilannetta ja se vaikutti hyvin absurdilta. Että kohta tuossa olen naama auki ja lääkärit sahaa mun kalloa. Aloin tahtomattani virnuilla ja hihittää mielessäni, koska tilanne oli vain jotain hyvin käsittämätöntä.

No, sitten kun kello alkoi olla lähempänä 8, hoitaja laittoi minulle happimaskin ja käski vetää syviä henkäyksiä. Se tuntui vähän epämiellyttävältä keuhkoissa. Kerkesin hengitellä noin 5 kertaa kunnes anestesia-aine, "unimaito" laitettiin kanyyliin ja sitten minulla olikin taju pois.

Seuraavan kerran herään heräämön puolella ihan kamalaan olotilaan. Viereisessä pedissä joku potilas puhuu äkäiseen sävyyn hoitajille, ja muistan kuinka hoitajat toistelevat nimeäni sekä "voi reppana kun sitä niin nukuttaa." En tiedä yhtään kauan siellä olin, mutta olotila oli tosi epämiellyttävä ja halusin vain nukkua. Suuni tuntui oudolta, kitalaki oli turvonnut, leveä ja tosi alhaalla sekä splintti suussa ahdisti, en osannut edes nielaista.

Sitten muistan hämärästi kuinka minua vietiin vuodeosastolle ja jatkoin siellä hiljaista kitumistani. Kun herään vähän paremmin, nousen istualteen ja yökin koska pahoinvointi on niin valtava, saan hoitajalta pian kanyyliin pahoinvointi- ja kipulääkkeitä. Sammun melko pian ja näen ahdistavia unia.

19.8.2020, leikkauspäivänä.

Seuraavat pari päivää yritän nukkua niin paljon kuin mahdollista, mutta aina joku herättää kun tuo lääkkeitä tai ruokaa tai jotain muuta. Yritin niellä ruokaa mutta nieleminen oli niin vaikeaa että kaikki vaan tuli suusta ulos niin olin ekan vuorokauden tipassa. Myöskään rakko ei alkanut toimia kunnolla ja minut piti kolme kertaa katetroida, 600+1100+500 ml virtsaa yhteensä. Sen jälkeen rakko viimein heräsi ja ei tarvinnut enää katetroida, luojan kiitos! Sain myös paljon kylmäpusseja kasvoilleni laskemaan turvotusta, mutta kyllähän ne kasvot siltikin turposivat aika rajusti.

20.8.2020, leikkauksesta 1 päivä.

Silloin kun olo oli pahimmillaan, laskin mielessäni sekunteja. Se helpotti, sillä ajattelin että aina minuutin kohdalla oli yksi minuutti vähemmän kärsittävää. Se olotila, josta kärsin ke-to päivät oli niin kamala, että kaduin mielessäni koko projektiin lähtemistä. Sain välillä migreenikipua ja pahoinvointi oli melkein koko ajan läsnä. En saanut syötyä juuri mitään, eikä ruoka olisikaan maistunut. Yritin pakottaa itseni syömään sen vähän mitä kykenin, mutta eihän se ollut läheskään riittävästi, kärsin heikotuksesta pahoinvoinnin ja migreenin lisäksi. Tässä vaiheessa leukakipu oli lievää ja pysyi kurissa lääkkeillä, mutta niskan jomottava kipu ja nielemisvaikeudet olivat pahoinvoinnin lisäksi tosi epämiellyttävä yhdistelmä.

20.8.2020, leikkauksesta 1 päivä.

20.8.2020, leikkauksesta 1 päivä.

Torstaina minulle laitettiin kumilenkkejä rautoihin pitämään purenta kunnossa. Perjantaina otin vähän takapakkia parantumisessa, sillä pahoinvointi jatkui vielä perjantaina, tosin ihan vähän lievempänä. Nielemisvaikeudet ja ruokahaluttomuus saivat aikaan sen, että melkein kaikki ruoka joka minulle tarjoiltiin saatiin viedä koskemattomana takaisin. Yritin vähän mehukeittoa ja voimajuomaa hörppiä, mutta eihän niitäkään saanut kunnolla alas. Kyllähän minä parhaani yritin, vaikkakin hoitajat varmasti tuskastelivat syömättömyyttäni vähintään yhtä paljon. Perjantaina kun näin kirurgeja, minulle oli tarkoitus laittaa lisää kumilenkkejä mutta koska aloin vaan itkeä pahaa oloani niin lääkäri totesi että katsotaan lauantaina sitä kotiin pääsemistä. Yksi päivä lisää sairaalassa, voi mikä pettymys. Toisaalta, olin niin huonossa kunnossa etten tiennyt olisinko pärjännytkään kotona.

21.8.2020, leikkauksesta 2 päivää.

Pe-la välinen yö oli ihan kamala, vaikka sain nukuttua nyt pidempiä pätkiä niin sairaalan sänky teki tehtävänsä ja sain ihan järkyttävän niskakivun joka oli aamulla muuttunut migreeniksi öisistä lääkkeistä huolimatta. Siten vasta kun sain tutun migreenilääkkeen alkoi muutaman tunnin päästä kipu helpottaa. Kirurgi tuli aamupäivällä katsoman, laittoi vielä yhdet kuminauhavedot ja sanoi että saan lähteä kotiin. Soitin heti miehelleni joka tulikin puolen tunnin sisällä hakemaan. Olotila oli jo parempi ja olin niin valmis kotiin.

22.8.2020, leikkauksesta 3 päivää.

22.8.2020, leikkauksesta 3 päivää.

Loppufiilikset leikkauksesta ja sairaalassa olosta:
En osannut jännittää leikkausta koska en tiennyt että jälkiolotilani on noin kamala. Minulla on suhteellisen korkea kipukynnys enkä kipukroonikkona sitä osaa pelätä, mutta pahoinvoinnin määrä yllätti minut täysin. Kun yhdistää migreenin, kasvojen arkuuden, vieraan ympäristön ja pahoinvoinnin niin voin sanoa, että ne 3 päivää oli pelkkää kitumista. Kirosin mielessäni kaikki aiemmat hammaslääkärini, jotka eivät olleet puuttuneet tilanteeseen ja joiden takia nyt kärsin sairaalavuoteessa. Lisäksi sillä hetkellä kaduin suuresti leikkaukseen suostumista, ja mietin että olisi se jatkuva migreeni ollut parempi kuin tämä olotila. Mutta nyt kun olen kotiutunut ja pahoinvointia ei enää ole, niin alan olla sitä mieltä että ehkä tämä on kaiken kärsimyksen arvoista. Toivottavasti on. Eniten pelkään, että tästä ei sitten olekaan apua migreeniin tai että purenta palautuu entiselleen ja kaikki on ollut turhaa. Tai että joudun korjausleikkaukseen, sillä nyt osaan pelätä leikkausta tämän kokemuksen jälkeen. Mutta hurjan iso kiitos kaikille hoitohenkilökunnalle, joka hoiti minua erittäin hyvin. Painelin aika usein sitä kutsunappia milloin minkäkin syyn takia eikä kertaakaan kukaan kiukunnut tai sanonut mitenkään ilkeästi. Kaikki olivat hyvin ystävällisiä ja ymmärtäväisiä ja tulivat aika pian paikalle kun olin kutsunappia painanut.

En tiedä onko muilla ollut toipuminen näin rajua kuin minulla, ovatko muut päässeet helpommalla. Leikkaukseni kesti 4,5h ja kirurgi kehui että luuni olivat tosi vahvat. Lisäksi kun yläleuka on pistettu kolmeen osaan, niin onhan siinä muutama viilto enemmän kuin ns. tavallisessa yläleukaleikkauksessa. Laitan liitteeksi alle kuvan, missä näkee vähän viitettä, miten oletan leikkauksen edenneen. Sillä erotuksella, että keskellä olevaa palaa ei ole leikattu erikseen, vaan etualueen hampaat sekä molemmat sivualueen hampaat on leikattu omiin blokkeihinsa.

Löysin Omakannasta myös leikkauksen nimen: Osteotomia maxillae Le Fort 1 (kolmiosainen).

Kuvan lähde: https://www.researchgate.net/figure/Segmentation-of-maxilla-into-4-pieces_fig6_307979979

Äkkilähtö leikkaukseen

Olin suunnitellut lähteväni muutamaksi päiväksi reissuun tänä aamuna. 15 minuuttia ennen kuin herätyskello olisi soinut, hammaslääkäri soittaa minulle ja kysyy, olisinko valmis jos leikataankin huomenna. Siinä vaiheessa rytkähdin hereillä samantien, päässä pyöri ja mietin että voiko tämä olla totta. Hetken aikaa mietin, että se reissu sit peruuntuisi, entä miten miehen työt? Hän oli sopinut esimiehen kanssa, että pitää lomaa 1,5 viikkoa 2.9. alkaen jolloin minulla oli tarkoitus olla leikkaus. Mutta saako hän siirrettyä lomaansa näin lyhyellä varoitusajalla?

Sanoin että mietin ihan hetken aikaa asiaa, juttelin miehen kanssa ja jo 15 minuutin päästä soitin että kyllä mä lähden huomenna leikkaukseen. Siltä istumalta kävin pesemässä hampaat, puin päälleni ja lähdin kohti hammaspolia. Käynnillä meni tunti, kun rautoihin asetettiin leikkauskoukut. Koska yläleukani leikataan kolmessa osassa, myös ylähampaiden kaari piti katkoa kolmeen osaan. Kirurgi kävi moikkaamassa  ja selitti nopeasti leikkauksesta.

Kun raudat olivat valmiit, hoitaja vei minut huoneeseensa jossa hän kävi leikkauksen kulun ja siihen valmistautumisen läpi. Sitten sain uudet ajat leikkauksen jälkeisiin tarkastuksiin ja ohjeen saapua huomenna aamulla 6.45 preoperatiiviseen yksikköön. Leikkaus suoritetaan klo 8.00 ja kestää noin 4 tuntia.

Nyt on aika epätodellinen olo. Olin henkisesti jo sopeutunut ajatukseen, että leikkaus on 2 viikon päästä, mutta nyt meinaa aivot nyrjähtää kun ajattelen että se on jo huomenna. Tähän aikaan huomenna olen jo herännyt leikkauksesta, naama turvonneena.

Mun piti käydä vielä syömässä ravintoloissa, herkutella hyvällä omalla tunnolla ennen kuin menen leikkaukseen, mutta nyt se kaikki viime hetken panikointi pitäisi mahduttaa tähän päivään. Olin suunnitellut linnoittautuvani kotiin loppuviikosta alkaen, etten vain saisi koronaa tai muutakaan flunssaa juuri ennen leikkausta, mutta sekin jää pois. Vasta eilen kävin verikokeissa ja jännitin polilla sitäkin, että onhan siellä kaikki arvot hyvät jotta minut voidaan leikata. Kaikki arvot oli priimaa, jes!

Olen hyvin kiitollinen, että sain leikkausajan aiemmin, mutta samalla jonkinlainen "en usko ennen kuin näen" fiilis on päällä. Että ennen kuin olen siinä leikkauspöydällä, niin sitä ennen en usko, että tämä on nyt tässä. Melkein kahden vuoden hoitoprosessi ja vuosien migreenikipuilu on nyt saapunut yhteen etappiin, jonka jälkeen on mahdollista, että minulla alkaa kivuton elämä, kunhan olen ensin toipunut leikkauksesta.

Migreeni ja purenta

Minulla todettiin migreeni samoihin aikoihin, kun purentani oli lähtenyt avautumaan enemmän. Vuosien kuluessa kun purentani avautui lisää, migreenikin pahentui samaa tahtia. Migreenillä ja purennalla on selvä yhteys, eikä pelkästään minun tapauksessani vaan näin on monella muullakin. Olen kuullut, että joillakin on migreenit loppuneet oikomishoidon jälkeen, joten mikä olisikaan selvempi näyttö siitä, että viallinen purenta voi aiheuttaa migreeniä.

Näin jälkiviisaana miettiessä omaa migreeniä sekä purentaani, en voi muuta kuin ihmetellä, miksei kukaan lääkäri tai muu terveydenhuollon "ammattilainen" ole osannut yhdistää asioita toisiinsa tai edes epäillä, että ehkä taustalla on suurempi kokonaisuus, joka laukaisee migreenit. Onneksi nykyään osataan katsoa ihmistä paremmin kokonaisuutena, osataan ajatella että ehkä vino lantio aiheuttaa niskajumeja, tai nilkan väärä asento vaikuttaa ryhtiin. Aiemmin purennan korjausta on ajateltu vain kosmeettisena korjauksena, mutta sillä on todellisuudessa paljon isompi rooli hyvinvoinnissa. Vaikka en ole vuosiin voinut haukata leipää ja ruuan hienontaminen on ollut muutaman hampaan varassa, en ole osannut edes ajatella ettei se ole normaalia, sillä hampaani ovat olleet alun alkaenkin kutakuinkin suorat. Ne vain on siirtyneet yhä enemmän etukenoon vaivihkaa vuosien kuluessa.

Sain postissa joku aika sitten kirjeen, jossa kerrottiin tulevan leikkauksen tarkempi ajankohta ja ohjeita leikkaukseen valmistautumiseen sekä hieman hoito-ohjeita. Vaikka en ole juurikaan tulevaa leikkausta vielä ajatellut tai jännittänyt muutaman hassun unen lisäksi, kun näin kirjeeseen merkityn leikkaukseen saapumisajan otti se hieman vatsanpohjasta. Tänään kävin myös verikokeissa ja EKG-mittauksessa leikkausta varten, toivottavasti sieltä ei paljastu mitään joka voisi estää leikkauksen.

Tällainen oli muuten ilmestynyt omakantaan:

Tehty 3D-suunnittelu yläleuan kolmen palan osteotomiasta. Takablokkeja nostetaan ja etualuetta hieman tuodaan alaspäin. Näin alaleukaan tulee autorotaatiota.

Toiseksi viimeinen polikäynti

Tänään olikin pitkästä aikaa käynti hammaspolilla jossa katsottiin, että onhan kaikki valmista ennen leikkausta. Käynti oli ohi 5 minuutissa, sillä hampaat olivat pysyneet ruodussa ja purentakiskoakin piti tasapainottaa ihan vähäsen. Kisko jääkin leikkauksen jälkeen pois käytöstä ja saan ylähampaisiin leikkauskiskon, splintin jota pidetään noin 6 viikon ajan tukemassa luiden luutumista.

Seuraava käynti on 1.9. eli päivää ennen leikkausta, jolloin minulle laitetaan koukkuja sekä kolme kaarenpätkää, jotta yläleuka saadaan palasiksi suunnitelman mukaan.

Minulta otettiin heinäkuussa uusi yöpolygrafia, jossa laite oli tarkempi kuin ensimmäisellä kerralla. Tuloksen perusteella minulla ei ole uniapneaa, joten oireideni on pakko selittyä jollakin muulla. Olin aika yllättynyt tuloksesta, koska olin ihan varma että se sieltä paljastuisi. Eli tälle asialle ei tehdä mitään hammaspolin puolelta, vaan jos tilanne ei parane niin sitten pitää varmaan miettiä mistä muusta oireet johtuu. Mutta ehkä leikkauksella on apua myös unenlaatuun ja hengittämiseen, ainakin toivon niin. Olin tosin nukkunut sen yön huonommin, joten senkin takia uni saattoi olla pinnallisempaa kuin normaalisti, joka vaikuttaa tulokseen.